Post by Vilja on Oct 7, 2023 17:46:43 GMT
Vilja Riipinen
15v | 154cm | hevari
Väiskin hoitaja
Ulkonäkö: Pienikokoista Viljaa on helppo luulla ikäistään nuoremmaksi. Hän on 15-vuotias, mutta vain 154cm pitkä, kapea ja kevyt – suoraan sanottuna laihanpuoleinen vailla varsinaisia naisellisia muotoja. Hänellä on hyvin vaalea iho, vihreät silmät ja terävä nenä, jonka varteen ilmestyy kesäisin pisamia. Niitä tai silmiä tosin ei välttämättä näe hupun tai pitkien hiusten takaa, vaikka niitä Vilja ei varsinaisesti yritä piilotella, toisin kuin hammasrautojaan. Hiuksensa hän on värjännyt mustiksi ja pitää niitä yleensä auki, tai käytännöllisellä poninhännällä tai letillä silloin, kun ei halua niiden olevan tiellä. Arkena hän pukeutuu mustiin pillifarkkuihin ja mustaan huppariin, jonka alla on lähes poikkeuksetta jokin monista bändipaidoista, joiden risuaitoja muistuttavista nimistä on mahdotonta saada selvää. Meikkiä hän käyttää kevyesti ja siististi, mutta hevarityylilleen uskollisena, ja korvissaan hänellä on yhteensä kuusi lävistystä: oikeassa kolme tavallista loboa, vasemmassa kaksi loboa ja helix. Korujen ja meikin sijasta Viljan näyttävin asuste ovat kaiken nähneet 12-reikäiset hyppymaiharit, jotka ovat käytössä vuoden ympäri kuumimpia kesähelteitä lukuun ottamatta. Tallille hän pukeutuu joko mustiin kokopaikkaisiin ratsastushousuihin ja pitkävartisiin sukkiin ja tummanruskeisiin tallikenkiin, tai kollareihin ja tennareihin. Kukaan tuskin yllättyy kuullessaan mustan olevan hänen suosikkivärinsä, tai että hänen päällään näkee harvoin minkään muun väristä vaatetusta. Värin lisäksi Vilja arvostaa vaate- ja asustevalinnoissaan käytännöllisyyttä. Pipo on viileiden ilmojen vakiovaruste, eikä häntä haittaa käyttää sadetakkia tai toppahousujakaan, jos ne vain pitävät hänet suojassa sateelta ja kylmältä – myös reppu on aina laukkua parempi vaihtoehto.
Luonne: Luonteeltaan Vilja on omasta mielestään aivan tavallinen, keskiverto ja arkipäiväinen, ei mitenkään erityinen. Hän rakastaa kirjallisuutta, luontoa ja historiaa, arvostaa älykkyyttä, on kiinnostunut monista asioista ja haluaisi tietää kaiken. Hänellä on paljon ajatuksia, kysymyksiä ja mietteitä, joita hän puhuu ääneen vain harvoille ja valituille. Useammin hänet tapaa miettimästä niitä itsekseen alahuultaan pureksien. Hänestä on turhauttavaa, kun muut tuntuvat mieluummin norkoilevan keskustassa jauhamassa tyhjänpäiväisyyksiä sen sijaan, että viettäisivät aikaa tallilla tai erämaavaelluksella. Vilja ei käytä aktiivisesti somea, ole kiinnostunut uusimmista trendeistä tai toisten ihmissuhteista, eikä ymmärrä draamoja, sillä hänestä monet ongelmat olisivat ratkaistavissa keskustelemalla rehellisesti selkäänpuukottamisen sijaan. Toisaalta hän pärjää hyvin itsekseen, eikä halua väkisin roikkua sellaisten ihmisten kanssa, joiden arvot ja mieltymykset ovat aivan erilaisia kuin hänen omansa. Hän on varsin ujo ja hänen on hyvin vaikeaa katsoa ihmisiä silmiin, minkä vuoksi hän vilkuileekin sivuille tai lattiaan. Hymy on hänellä herkässä, mutta hän peittää sen usein hupparinkaulukseen tai nipistämällä huulensa yhteen yrittäessään pitää hammasrautansa piilossa. Hän on kuitenkin ystävällinen, auttaa tarvittaessa ja vastaa kysymyksiin, eikä varmasti aiheuta hankaluuksia. Säännöt on hänen mielestään tehty noudatettaviksi ja sovituista asioista pidetään kiinni, joten hän on aina ajoissa ja kaukana pahanteosta. Vilja on siksi ehdottoman luotettava, eikä levittele toisten asioita eteenpäin. Oman elämänsä hän sen sijaan pitää omana tietonaan ja muuttuu nopeasti vaivaantuneeksi, jos joku utelee liikoja. Harvoin kukaan kuitenkaan pahemmin kyselee, sillä Viljan olemuksessa on jotain, joka saa ihmiset antamaan hänelle tilaa – myös ihan kirjaimellisesti. Vilja ei pidä fyysisestä läheisyydestä, vaan vetäytyy sujuvasti kauemmas jos joku loukkaa hänen ilmatilaansa. Hän tulee pääsääntöisesti toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja pystyy ainakin pitämään suunsa kiinni, ellei ole mitään hyvää sanottavaa.
Muuta: Hevosharrastuksen Vilja on aloittanut 10-vuotiaana ja osaa helpon B:n asioita. Hän ei kuitenkaan ole tavoitteellinen ratsastaja, eikä omaa minkäänlaista kilpailuviettiä – kaikkein mieluiten hän samoilee maastossa ilman satulaa. Satulassa istumisen lisäksi hän pysyy hevosen selässä vaikka käsillään seisten harrastettuaan vikellystä melkein yhtä kauan kuin ratsastustakin. Talleilun ohella Viljan elämän suola on lukeminen, piirtäminen ja fantasiamaailmat. Hän jumaloi Sormusten Herroja ja Potter-kirjoja, osaa ne sekä elokuvat ulkoa, omistaa paljon aiheeseen liittyvää fanitavaraa ja kirjoittaa omaa Tylypahka-tarinaansa. Aiemmin hän on soittanut viulua ja pianoa, ollut mukana seurakunnan nuorisotoiminnassa ja laulanut kirkkokuorossa, sekä käynyt pitkään partiossa, mutta ne ovat kaikki jääneet. Rakkaus ulkoiluun ja luontoon ei silti ole hävinnyt minnekään, vaan Vilja telttailee ja retkeilee aina kun tilaisuus koittaa ja opettelee samalla valokuvauksen saloja.
Hänen perheeseensä kuuluvat isä, äiti, muutamaa vuotta vanhempi isoveli sekä kultainennoutaja Purkki. Isä on kirkkoherra, ja äiti kuvaamataidon opettaja – äidiltään Vilja onkin perinyt taiteelliset taipumuksensa. Kotikielenä on ruotsi, mutta suomi sujuu aivan yhtä hyvin, myös molemmat sekaisin. Hänellä on hyvät suhteet kaikkiin perheenjäseniinsä, erityisesti veljeensä Markoon, joka on hänen syvän ihailunsa kohde. Juuri Markon esimerkin innoittamana Vilja on mieltynyt metallimusiikkiin (Motionless in White, Blackbriar ja Dimmu Borgir ♥). Törmäyskursseilta kotona ei voi tietenkään kokonaan välttyä, ja erityisesti Viljan uusin kokeilu, vegaaninen ruokavalio, aiheuttaa ajoittain sanaharkkaa.
Fun facts:

- kävelevä Potterwiki
- ihailee Kersti Juvaa, Jaana Kapari-Jattaa, Neil DeGrasse Tysonia ja Sir David Attenboroughia
- nukkuu Ikeasta hankitun, metrisen Blåhajn kanssa
- pitää suopursun tuoksusta
- ärsyyntyy äänekkäästä keskustelusta
- ylenkatsoo massamuotia ja paheksuu päihteidenkäyttöä
- vihaa hellettä ja liian kirkasta auringonpaistetta