|
Post by Jippu on Nov 24, 2023 18:14:59 GMT
Jippu lähtee luotsaamaan halukkaita hoitajia ja/tai yksäreiden omistajia maastopoluille alkaneen joulukuun kunniaksi. Matkaan lähdetään lauantaina 2.12. klo 12:00 tallipihasta ja takaisin tullaan joskus klo 13 jälkeen. Mennään suhteellisen rauhalliseen tahtiin, ravia ja käyntiä pääsääntöisesti, pikku laukkapätkä myös luvassa. Ilmottautumiset alle viimeistään 30.11. Saattaa EHKÄ tulla jotain kuvaakin lenkistä, mikäli piirtäjä saa mitään aikaiseksi. OsallistujatJippu - Gara Anniina - Rambo Vilja - Väiski Santeri - Åke Judy - Benji
Jippu oli valinnut maastolenkille ratsukseen Garan ja (lähes) kärsivällisesti odotteli Viljan sekä Väiskin kanssa, että kaikki muut tallipihalle kerääntyneet ratsastajat pääsisivät satulaan saakka. Anniina kiristeli vielä Rambon satulavyötä, Santeri tuplavarmisteli Åkella olevan kaikki kengät tallella ja Judy yritti parhaansa mukaan hillitä Benjiä, jotta pääsisi ruunan selkään asti. Kun heppaletka vihdoin ja viimein pääsi matkaan asti, Jippu muistutteli että tänään mentäis ihan rauhalliseen tahtiin ja nautittaisiin maisemista. Samalla hän selitti vähän Vaahterapolun tallin historiasta, omasta heppataustastaan ja muutenkin höpötteli niitä näitä. Ravipätkien aikana oli hiljaista, mitä nyt Judy kuulosti jonon perällä tulevalle Benjille muistuttelevan, että nyt mentiin ravia, ei laukkaa ja tämä jonomuodostelma tulisi pysyä koko matkan ajan. Åkekaan ei pahemmin tykännyt lähes persaukseen kiinni tulevasta puoliverisestä ja otti siitä kierroksia. Väiski ja Rambo sentään osasivat käyttäytyä - laukkapätkällä toki Väiskinkin persaus nousi hieman. Kaikki kuitenkin pysyivät selässä ja ihan omatoimisesti laskeutuivat tallipihassa ratsujensa selästä. "Hoitakaa hevoset ja tulkaa tossa tunnin päästä taukohuoneeseen niin saatte glögiä ja joulutorttuja", Jippu ilmoitti iloisesti. Kuva ehkä tulee joskus....
|
|
|
Post by Jippu on Dec 2, 2023 18:18:49 GMT
Pikainen pohja reissusta tullut ja kuvaa tulee ehkä joskus.
|
|
Vilja
Uusi tyyppi
Posts: 18
|
Post by Vilja on Dec 6, 2023 7:52:10 GMT
Laitetaanko omat tarinat tähän vai hevosen päiväkirjaan (vai molempiin)?
|
|
|
Post by Jippu on Dec 8, 2023 4:32:16 GMT
Tähän alle ja voi halutessaan laittaa myös hevosen päiväkirjaan
|
|
Vilja
Uusi tyyppi
Posts: 18
|
Post by Vilja on Dec 16, 2023 8:21:37 GMT
Vilja teki parhaansa piilottaakseen rinnassaan sykkivän innostuksen. Vihdoinkin maastoon! Hänelle oli ehtinyt jopa tulla hieman kylmä odottaessaan Väiskin selässä muiden saavan asiansa järjestykseen; hän ei mahtanut mitään sille, että oli aina ajoissa – mieluummin puoli tuntia etuajassa kuin viisi minuuttia myöhässä. Sen vuoksi he olivat ehtineet ensimmäisinä lumiselle tallinpihalle ja seisoksineet siellä jo hyvän tovin. Väiskiltä ei tukahdutettukaan ilo tietenkään jäänyt huomaamatta, mutta se malttoi seistä aloillaan, eikä edes kuopinut, paitsi vasta sekunteja ennen liikkeellelähtöä.
Lumi narisi monien kavioiden alla. Vilja kuuli Jipun äänen jonon keulilta, muttei saanut selvää kaikista sanoista – toisaalta hän ei varsinaisesti edes kuunnellut. Edessä kulkevan Rambon leveä takamus keikkui puolelta toiselle. Anniina varmaankin kertoisi, jos tarvitsisi oikeasti tietää jotain. Väiski tuntui pirteältä. Sen paksun otsatukan sekaan uponneet korvat näyttivät melkein pyöreiltä, ne sojottivat tiiviisti eteenpäin ja Vilja mietti, kuuliko se niillä yhtään mitään valtaisan karvamäärän tukkiessa ne totaalisesti. Puhtaanvalkea hanki kimalteli kaikkialla ympärillä. Sää oli paras mahdollinen; pikkupakkanen ja auringonpaiste, joka lämmitti mustia topparatsastushousuja (etuajassa saatu joululahja!) mukavasti, mutta ei kuitenkaan sulattanut yön aikana ikkunoihin kasvaneita kuurankukkia. Hän rapsutti hevosen kaulaa, ja kirjavat korvat kääntyivät taaksepäin.
Ravi tuntui herättävän kaikki eloon. Väiski nosti päätään, eikä nähnyt enää muualle kuin eteensä. Kevyt ravi sai veren kiertämään sormiin ja varpaisiin asti ja nosti virneen kasvoille – hetkeksi. Takana kirmaava Åke vaikutti hermostuvan viimeisenä poukkoilevasta Benjistä, ja niiden levottomuus alkoi ahdistaa Viljaa. Hän yritti olla vilkuilematta taaksepäin ja keskittyä ainoastaan Väiskin korviin, jotka olivat, jos mahdollista, entistäkin tarkkaavaisemmin hörössä. Ruuna ravasi reippaasti eteenpäin eikä tainnut edes huomata takanaan tapahtuvaa epäjärjestystä. Väiskiin oli helppo luottaa. Oli luotettava myös Judyyn ja Santeriin ja siihen, että nämä saisivat pidettyä ratsunsa hallinnassa – kuten lopulta kävikin. Väiskin ilo tarttui pian myös Viljaan. Hän rentoutui uudelleen tuntiessaan sen pysyvän käsissä. Matka taittui ja hevosten ja ratsastajien hengitys huurusi ilmassa valkoisena pilvenä.
Gara pudotteli ensimmäisenä mennessään lumet puiden oksilta, ja paljaaksi jääneet risut ja kuusenhavut raapivat Viljan kypärää ja takin hartioita. Hän kääntyi pyyhkimään lunta ja neulasia pois Väiskin takamuksen päältä. Ensivilkaisulla metsä oli mustavalkoinen, mutta kun sitä katseli tarkemmin, valkoisen lumen seasta löytyi ikivihreitä havuja ja kultainen auringonvalo lävisti puiden mustat, harmaat ja ruskeat runkorivistöt. Lehdettömien latvojen seasta pilkistävä taivas oli sinisenharmaa. Hevoset kahlasivat syvässä hangessa, joka sai edellä tarpovan Rambon pitkän hännän näyttämään siltä kuin se kelluisi kinoksen päällä. Väiski käänteli korviaan vuoroin eteen, vuoroin taakse evästäessään kuusenoksilla ja kuunnellessaan Viljan sille kertomia asioita.
Vaikka Jippu kuinka muistutteli rauhallisesta lenkistä, tutun laukkasuoran lähestyessä tunnelma tiivistyi. Pakkanen oli saanut Väiskin (ja kaikki muutkin) virkeäksi, eikä Vilja itsekään enää malttanut tyytyä pelkkään käyntiin. “Ihan vaan vähän edes?” “Jippu, jooko?” “Ihan hyvin voidaan laukata, kaikki haluaa kuitenkin!” “Ei tarvitse mennä pitkään, ihan vain vähän? Kaikki haluaa mennä, kukaan ei jäisi jälkeen!” “Hyvä on! Rauhallisesti sitten, ei mitään holtitonta kaahailua!” Rauhallisesta laukkapätkästä ei tullut varsinaisesti rauhallinen – Vilja yllättyi, kuinka isoja vaihteita laiskanpulskeasta Rambosta löytyi. Väiski ei aikonut hävitä sille; se käänsi päätään ja vilkaisi sivusilmällä häneen kuin hoputtaen. Hän keräsi ohjat niin nopeasti kuin pystyi, ei uhrannut ajatustakaan Benjille tai Åkelle, eikä halunnut tietää, mitä takana saattoi tapahtua, vaan keskittyi ainoastaan omaan ratsuunsa. Kuului pieni, villiintynyt vinkaisu, ja sitten lumi pöllysi. Onneksi Väiski ei koskaan kiskonut päätään alas, vaikka takapää nousi. Se otti juoksun tosissaan. Sisimmässään Vilja hihkui riemusta, kuten hevonenkin. Ilmassa pyörteilevä kevyt pakkaslumi laskeutui glitterinä hänen kasvoilleen, suli lämpimiin poskiin ja valui pisaroina pois.
Väiski hidasti oma-aloitteisesti raviin hyvissä ajoin saavuttaessaan odottamaan jääneet Garan ja Rambon. Vilja nauroi hiljaa, kuivasi kasvonsa hanskoihinsa, eikä välittänyt, vaikka joku olisi tällä kertaa nähnytkin hänen hammasrautansa. Adrenaliini sykki suonissa, Väiski puhisi huurua ilmaan ja pärskähti ravistellessaan kaulaansa. Lumihangessa oli raskasta juosta. Loppumatka kuljettiin käyntiä yhtä palauttavaa ravia lukuunottamatta. Kiire oli jäänyt kinokseen, eikä kukaan enää poukkoillut minnekään. Väiski venytti kaulaansa alemmas ja Vilja antoi sille ohjaa, joskaan ei uskaltanut päästää niitä ihan kokonaan pitkiksi. Hän pörrötteli ruunan harjaa kiitellen sitä riemukkaasta reissusta.
Tallin pihalla Väiski ravisteli itsensä kokonaan Viljan laskeuduttua selästä. Kaikki suojat olivat tallella, mitään – tai ketään – ei ollut pudonnut metsään. Onneksi, sillä tunnin kuluttua taukohuoneessa olisi tarjolla glögiä ja joulutorttuja, eikä siinä ajassa ehtisi käydä koko kuljettua reittiä jalkaisin läpi kadonneiden tavaroiden perässä. Harjatessaan Väiskiä ja nyppiessään sen jäätyneitä turpakarvoja karsinassa Vilja mietti, kehtaisiko kysyä, olisivatko joulutortut vegaanisia. Jollei kehtaisi (tuskin kehtaisi), eikä kukaan kertoisi, ne voisi toisaalta jättää välistä ja tyytyä glögiin. Ulkona sinisenharmaa taivas satoi lisää lunta talviseen maahan. Väiski pääsi pihattoon ja heittäytyi ensimmäisenä piehtaroimaan ennen kuin suuntasi kulkunsa heinäpaalille. Pakkanen puolestaan pääsi Viljan takin alle hänen jäätyään katselemaan hevosen puuhia. Mukillinen lämmintä glögiä taukohuoneen sohvalla tulisi tarpeeseen.
|
|