Aikuisten yleisleiri -24

[Lina Andersson]

Lina: Vaahterapolussa leirillä Rossun kanssa

“Hei, ookko käyny ikkää missää heppaleirillä?” Saana kysyi kahvikupposen äärellä samalla puhelintaan selaten. Hän nosti hetkeksi aikaa kysyvän katseensa minun suuntaani.
“Nej. Pienenä pääsin tennisleireille, mutta en heppaleireille koskaan vaikka kovasti toivoin niin” vastasin.
“Mulle tuli ig:s vastaan ilmotus, et Vaahterapolussa ois aikusten heppaleiri nyt heinäkuussa. Mä muuten voisin lähtä sinne, mut mulla on just tuolle ajalle kisa- ja valmennusreissu sovittuna. Mut hei, sähän voisit lähtä sinne jonku meijän konin kans! Ne sais arvokasta kokemusta ja niin sieki. Se tekkee aina niin hyvvää päästä muittenki valvovien silmien alle” Saana ehdotti innostuneena.
“Pitää kahtoa sopisiko minun aikatauluni sille ajalle. Miten sommar.. mikä se on.. kesälomat?” kohotin kulmakarvojani kysyvästi.
“Ne voijjaa muokata nii et pääset tonne. Sehän on vaa sovittavis oleva juttu. Pitäs löytää se yks tallityöntekijä ainaki viel helpottamaan meijän arkee. Mut mä tehä tuolta ajalta sun tallivuorot jos teet mun tallivuorot sillä aikaa ku lähen käymää pikkureissun Hangos. Sovittu? “ Saana ehdotti pilke silmäkulmassa. Sovittu.

Rossu oli hieman hämmentynyt uudessa paikassa. En ollut sillä paljoa ehtinyt ratsastaa vielä, sillä normaalisti se oli Hugon käytössä pääasiassa. Nyt tamma oli valikoitunut alleni sen vuoksi, että se tarvitsi kokemuksia uusista paikoista. Se oli alkanut jännittämään pienen välikohtauksen vuoksi uusia paikkoja. Kuukausi sitten kisareissulla sitä oli potkaissu toinen hevonen, joka aiheuttaa edelleen tammalle pelkotiloja. Leirin ensimmäisellä tunnilla Rossu oli allani. Se oli hieman jännittynyt ja kaipasi tukeani paljon. Jippu ohjeisti ratsastamaan tammaa rennoksi ja eteenpäinpyrkiväksi. Ohjasotettani tarkasteltiin ja muokattiin aavistuksen.

Kuusi uutta tuttavusta ja heidän lisäkseen Vaahterapolun henkilökunta. Talli oli tuttu minulle ainoastaan kilpailujen kautta. En ollut koskaan ratsastanut yhdelläkään tämän tallin hevosista, nyt olisi ensimmäinen kerta. Katsoin uteliaana jo ensimmäisenä päivänä mitkä hevoset minulle oli jaettu leirin ajaksi. Otin selvää jo maanantaina, että millaisia kukin ratsuista oli. Miten ne käyttäytyivät ja mitä ratsastajalta odotetaan?

Katsoin karsinassa nuokkuvaa irlannincop ruunaa epäuskoisena. En ole koskaan aikaisemmin päässyt ratsastamaan tämän rodun edustajilla ja oma mielikuvani heistä on hieman erilaisempi. Tämä nukkuja, jota myös Valluksi kutsutaan, hädin tuskin vilkaisi minuun asutessani karsinaan sisään. Aloin harjaamaan voikonkirjavaa ruunaa, joka satunnaisesti hörähteli. Toisaalta teki hyvää päästä ratsastamaan itselle kokonaan uutta rotuakin.
“Kuule, millainen tämä Vallu oli ratsastaa? En ole mennyt hänellä ennen?” kysyin varovaisesti Myyltä, joka sattui samaan aikaan varustehuoneeseen.
“Se kulkee tosi hyvin, kun ratsastat itse aktiivisesti. Vähä ehkä jäykkä ens alkuu. Minusta se oli tosi kiva ratsastettava” hän kääntyi puoleeni pienesti hymyillen. Ehkä ruuna veisi sydämeni niin, että haaveilisin kohta omasta irlannincopista. Toisaalta allani on jo ratsutettavia siihen malliin, että ihan hetkeen ei ole mahdollisuutta uuteen hevoseen. Mutta ehkä.. Ehkä joskus? Tunnin alkuun oli sen verran aikaa, jotta ehdin tehdä Vallulle häntään kukkaletin.

Torstaina yleistunnilla ratsunani toimi Rambo, toinen irlannincop ruuna. Laukkaamisesta ruuna selkeästi nautti, sillä oli energiaa paljon. Yllätyin siitä, kuinka pehmeät ja pyörivät liikkeet sillä oli. Väistöt sujuivat hyvin, kun vain opin hieman ratsastamaan tätä rautiaankirjavaa ruunaa. Sitä piti hieman herätellä, mutta se vastasi apuihin todella hyvin ja oli miellyttävä ratsastaa. Taisin istua hymyissä satulassa, sillä Jippu kommentoi iloisuuttani. Kukapa ei voisi olla onnellinen, kun hevonen toimii tunnilla niinkuin pitääkin?

“Tuutko saunaa?” Kerttu kysyi ja viittoi minut mukaansa. Nousin tuolista ylös ja seurasin perässä hämyiseen saunaan. Saunan laitella juttu raikasi. Oli todella raikastavaa vaihtaa kuulumisia uusien tuttavuuksien kanssa. Lähdimme leiriporukan kanssa Harmitti, että kello juoksi niin lujaa eteenpäin ja oli lähdettävä nukkumaan.

Lähdettyäni ajamaan leiriltä kotia kohti Rossun kanssa, ehdin ajatella ensimmäistä kertaa koko viikon tapahtumia. Itselle tuli ihan uusi inspiraatio tämän leirin aikana hevosteluun. Uskon, että sain tästä uutta virtaa treeneihin ja kisaamiseen. Ensimmäisestä hevosleiristäni ei kyllä jäänyt huono fiilis. Voisin kyllä uudestaankin lähteä aikuisten leirille. Muutettuani Oodin kanssa Metsikseen, olen saanut koko harrastukseen uutta puhtia. Taidan palata kotiin takaisin ehtimään uusia tapahtumia mihin osallistua. Ehkä saan uusia ratsastuskavereitakin?

[Kerttu S.]

Radio pärähti soimaan tarpeettoman kovalla volyymilla auton käynnistyessä. Navigaattori huusi ohjeitaan radion pauhun yli. Kerttu kirosi turvavyötär kiskoessaan. Hänellä oli todella kiire. Kohteeseen olisi noin puolen tunnin matka. Erään maatalon isäntä oli soittanut hädissään, että vasikka oli synnytyskanavassa jumissa. Kerttu ei ollut saanut selvää, kuinka kauan vasikka oli ollut jumissa tai miten päin se oli syntymässä, mutta isännän äänensävystä hän päätteli, että aikaa ei ollut sekuntiakaan hukattavaksi. Sanna oli pyytänyt Kerttua päivystämään viikonlopun yli ja luvannut, että viikonloppuisin oli pääsääntöisesti rauhallista, mutta tässä sitä nyt oltiin. Turvavyö naksahti vihdoin paikalleen. Kerttu kaasutti maantielle ja toivoi ehtivänsä ajoissa.

Maisemat vilisivät ohi vauhdilla. Kerttu yritti pitää ajatuksensa koossa. Tämä oli hänen ensimmäinen päivystyskeikkansa opiskeluvuosien jälkeen. Keikka sattui vielä sopivasti perjantai-iltaan, kun muut vielä jäivät Vaahterapolkuun viettämään leirin päättäjäisiä. Heillä oli ollut ihana leiriporukka ja Kerttukin olisi mielellään jäänyt jatkamaan iltaa muiden seuraan, vaikkei itse niin juhlimisesta välittänyt. Myös erilaiset hevoset olivat olleet positiivinen kokemus. Aiemmin vain islanninhevosten kanssa puuhannut Kerttu oli yllättynyt, miten erilaiselta tuntui istua puoliverisen tai ratsuponin selässä. Alkuun hän oli kuitenkin pohtinut, oliko hänelle tarkoituksella laitettu kaikki ilkikurisimmat hevoset ratsastettavaksi, mutta leirin loppua kohden hän oli päässyt ratsastamaan myös leppoisammilla ratsuilla.

Kiivi oli ollut vauhdikas ja Kerttu olikin saanut tehdä kovasti töitä löytääkseen tamman kanssa yhteisen sävelen. Hän oli oikeastaan jopa nauttinut vauhdista. Kotopuolesta toki löytyi myös vauhtiviikareita, mutta islanninhevosella vauhti ei tuntunut samalta kuin tämän ylvään arabialaisen selässä oli tuntunut. Etenkin estetunti Kiivin kanssa oli mennyt erityisen hyvin. Kerttu ei ollut aiemmin juuri hypännyt esteitä, joten senkin takia ensimmäinen estetunti oli tuntunut jännittävältä. Hän oli tyytyväinen, että oli saanut ratsastaa Kiivillä puomitunnin sekä sitten myöhemmin estetunnin, sillä puomijumpan aikana hän oli hieman päässyt kärryille Kiivin aivoituksista. Tammalla oli ollut kovasti menohaluja ja muutaman puomin yli se oli innostuksissaan jopa loikkinut. Yllättävää kyllä, Kerttu oli pysynyt koko tunnin tamman selässä.

Sitten oli ollut Sepi. Sepi oli laitettu Kertun ratsuksi ensimmäisen illan maastolenkille. Karsinassa ruuna ei ollut pysynyt millään paikoillaan. Kerttu oli ollut hiestä märkä jo pelkästään varustamisen jälkeen. Nainen oli kuitenkin päättäväisesti noussut hevosen selkään, mutta mätkähtänyt sitten puolentoista metrin korkeudelta maahan huomatessaan, että hevonen oli siirtynyt jo puoli metriä eteenpäin. Muut olivat hyväntahtoisesti nauraneet tilanteelle ja toki se Kerttuakin huvitti. Hän vain oli ollut kovin häpeissään, koska ajatteli tuon olevan amatöörimoka. Loppujen lopuksi hän kuitenkin istui tukevasti Sepi-herran selässä ja he pääsivät matkaan.

Vaahterapolun maastot olivat olleet uskomattoman kauniit. Islannin karuihin oloihin verrattuna Suomen metsämaisemat olivat ihanaa vaihtelua. Maisemien sijaan Kertun oli kuitenkin ollut pakko keskittyä ratsastamiseen, sillä molemmilla maastoreissuilla hänellä oli ollut allaan hyvin menohaluinen kaveri. Sepin innokkuudesta ja vauhdikkuudesta huolimatta, Kerttu oli tykästynyt ruunaan. Kunhan ruunikon sielunelämään vain pääsi perille, yhteistyö sujui suhteellisen vaivatta. Tosin, jos islantilainen olisi pelännyt vauhtia, Sepistä ei koskaan olisi tullut hänen suosikkiratsuaan.

Kerttu oli ajanut vasta viisitoista minuuttia. Hän oli vaipunut mietteisiinsä, mikä toisaalta oli hyvä, sillä silloin hän ei voinut panikoida tulevaa valmiiksi. Mutta sitten toisaalta hän istui auton ratissa, jolloin ajatuksiinsa vaipuminen saattoi olla kohtalokasta. Kerttu painoi aavistuksen verran kaasupoljinta ja seurasi nopeusmittarin viisaria, joka hitaasti siirtyi sadankahdenkymmenen tietämille.

Maastoesteet olivat olleet Kertun ehdoton suosikki heti uittoreissun jälkeen. Ennen tuntia Kerttua oli jännittänyt ja hän oli ollut varma, ettei tulisi pitämään siitä. Hän oli jutellut Noeulin kanssa tallissa ja he olivat yhdessä miettineet, mitä tunti mahtaisi pitää sisällään. Noeul oli ollut ihmeissään, kun Kerttu oli esitellyt itsensä oikealla nimellään. Poika, kuten Kerttu tapasi sanoa, oli kovasti yrittänyt lausua islantilaisen nimeä oikein, mutta luovuttanut lopulta ja pyytänyt Kerttua lausumaan hänen koko nimensä.
- Hvað? Voitko toistaa? Kerttu oli kysynyt hölmistyneenä, jolloin oli ollut Noeulin vuoro nauraa hänelle. He jatkoivat jutustelua ja Noeul kertoi tottuneensa aiemmin ratsastamaan vain sisätiloissa. Hän ei ollut kovin paljoa ratsastanut ulkona, mikä taas Kertulle oli ollut tavallisempaa. Kerttu nimittäin pääosin oli ratsastanut Islannissa ulkona ja sitten Suomessa opetellut ratsastamaan maneesissa.

Kerttu oli ihaillut Noeulin Pikiä. Piki oli Kertun silmissä upea, lihaksikas ja osaava hevonen. Ja miten taitavasti Noeul olikaan osannut käsitellä sitä. Ratsukon yhteistyötä oli ollut ilo seurata ja heidän menoaan katsellessaan, Kerttu oli tuntenut pienen nipistyksen vatsan pohjassaan. Entä jos hänelläkin olisi ihan oma hevonen? Hän voisi keskittyä treenaamiseen ja ehkä myös kilpailemiseen. Olisiko hänellä kuitenkaan osaamista tarpeeksi? Terveysasiat tietysti olivat ammatin puolesta hallussa, mutta entä muuten?

Sitten oli vielä Jesse. Kerttu ei ensitapaamisella ollut kiinnittänyt mieheen sen suuremmin huomiota. Olihan mies toki ollut charmikas ja komea Kertunkin mielestä, mutta hän kyllä tunsi tuollaiset tyypit. Itseään täynnä olevia ja omasta ulkonäöstään hyvin tietoisia tyyppejä. Ei sopinut maailmaa rakastavalle Kertulle. Päivien kuluessa Kerttu oli kuitenkin huomannut, ettei Jesse ehkä ollutkaan niin itseään täynnä, kuin hän oli aluksi ajatellut. Oli ollut myös yllättävää, että mies oli ammatiltaan asianajaja, sillä Kerttu oli ollut varma, että mies oli käynyt korkeintaan ammattikoulun. Hän oli viihtynyt Jessen seurassa ja miehen flirttaileva tyyli kiehtoi häntä. Etenkin, kun useimmat suomalaiset miehet olivat kuoreensa vetäytyneitä ja säikähtivät Kertun suoraa lähestymistapaa sekä suomalaisten mielestä epäilyttävää positiivisuutta.

Hetki sitten he olivat istuneet Vaahterapolun pihassa porukalla, ja Kertulla oli ollut Jessen ja Noeulin kanssa mielenkiintoinen keskustelu eri maiden ratsastuskulttuureista kesken, kun puhelin oli alkanut soimaan. Kerttu oli manannut mielessään ja vastannut puhelimeen. Hän oli pahoitellut ja kiiruhtanut autolleen. Vatsan pohjassa lehahti jälleen perhosparvi. Oliko hän ihastunut? Ei. Hän oli vain mielissään uusista tuttavuuksista. Olihan hän ollut melko yksinäinen opiskelujen jälkeen muuttaessaan Vientareelle töihin, kun opiskelukaverit olivat jääneet pääkaupunkiseudulle tai lähteneet ulkomaille. Eikä Kertulla sitäpaitsi ollut aikaa ihastumiselle saatika sitten syvemmille ihmissuhteille. Hänellä oli paljon aikaa vievä työ ja aikaa vieviä harrastuksia, joihin hän halusi panostaa. Vaikka ei Kerttu olisi pahakseen pistänyt, jos Jesse olisi illan päätteeksi lähtenyt hänen mukaansa. Nyt oli kuitenkin lopetettava haaveilu. Kerttu keskittyi nyt omaan elämäänsä ja sillä siisti. Mies oli todennäköisesti naimisissa muutenkin.

Kerttu kurvasi navetan pihaan, nappasi salkkunsa takakontista ja juoksi pihan poikki navetan ovelle. Isäntä oli oven takana jo odottamassa ja avasi Kertulle oven. Hätääntyneen miehen sijaan Kerttu törmäsikin aurinkoisesti hymyilevään isäntään ja ahnaasti imevään vasikkaan.
- Ei oo mittään hättää ennee, isäntä virnisti ja huitoi vasikkaa kohti. Kävi ilmi, että mies ei ollutkaan navetan isäntä, vaan nuori lomittaja, joka ei ollut ennen ollut poikimisessa mukana. Synnytys oli edennyt normaalisti, joskin hieman hitaanpuoleisesti, minkä vuoksi mies, joka esittäytyi Teroksi, oli mennyt paniikkiin.
- Hyvä kun soitit kuitenkin, tarkistetaan vielä vasikan ja emän kunto varmuuden vuoksi, Kerttu hymyili Terolle.